tiistai 20. joulukuuta 2011

Tehtiin ite: Saaristolaisleipää ja graavilohta

Saaristolaisleipää piti kokeilla tehdä itse jo vuosi sitten joulun alla, mutta se taisi jämähtää vuokien puutteeseen. Nyt on hankittuna yksi isompi teflonkäsitelty pitkulainen vuoka toisen pienemmän kaveriksi. Ainahan sitä kannatta leipoa vähän suurempi satsi kerralla jos työhön ryhtyy...

Saaristolaisleivän teko oli helppoa, paistoaika oli piiitkä, mutta samallahan sitä puuhasteli muuta. Tämä leipäkokeilu onnistui ihan ok näin aloittelijalle. Taikina kohosi ja oli uunissakin vielä hyvän näköinen. Vaikeinta oli arvuutella kypsyyttä, leipä kun kauttaaltaan on niin tumma päältä. Keskeltä leipä olikin siten vähän taikinainen, mutta toisaalta eikö saaristolaisleipä kuulukin olla vähän tahmaista? Jotenkin leipä myös lässähti ja kutistui loppuvaiheessa ja kun sen otti pois uunista, normaalia? No kuitenkin, maku parin päivän päästä maisteluna oli oikein hyvä, ja nyt leipää on pakkasessa varattuna jouluaaton pöytään.


Tässä siis talvimenun alkupala: Graavilohirulla ja saaristolaisleipä. Perinteinen ja simppeli, mutta aika lyömätön pari. Lohirullan sisällä ei sen kummempaa; tuorejuustoa, sitruunapippuria ja tilliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti