perjantai 26. huhtikuuta 2013

Bon Vivant - Silja Line 31.3.13

Pääsiäisreissulta Åresta palasimme autolla ja Siljan kyydissä Tukholmasta Helsinkiin. Syömään kävimme reissun päättäjäisiksi Fine dining ravintola Bon Vivantiin, josta nyt hieman turinaa ja möhnäisiä kännykkäkuvia. Bon Vivant oli todella yllättävän positiivinen kokemus välillä hieman hengettömästä laiva-ruokailusta.

Astetta fiinimmällä laivaravintolalla oli tarjota muutama valmiiksi koottu menuehdotus sekä A'la carte-lista, josta oli mahdollista sekoitella oma menu. Seurueessamme vaihdeltiinkin kiitettävästi ruokia, ja hyvin toteutettiin toiveemme ja erikoispyynnöt. Ruoat saapuivat pöytään myös sopivin välein (kysyttiin etukäteen toivomuksia) ja yhtäaikaisesti ja juomapuolestakin pidettiin hyvin huolta.

Alkuun saimme pienen keittiöntervehdyksen, ankanmaksaa ja pistaasipähkinää. Ihan jees. Neidillä pähkinätön versio, mutta pähkinöiden tilalla ei ollut korvaajaa. pöh.


Viineiksi porukkamme otti 2 pulloa eri punaista, näin maistelumielessä, Clos Du Val jenkkiviiniä ja italialaista Altrovinoa. Pohjimmiltaan kumpikin viini oli samantyylisiä, mutta Clos du val kuivatti suun täysin. Taniinisista viineistä tykkääville kumpainenkin ovat passeleita. Menun aikana meille tarjoiltiin kolmea erilaista leipää, joista tumma saaristolaisleivän tapainen vei voiton, mutta tillimausteinen blondi oli myös hurjan hyvä ja erikoinen. Tuosta tulikin idea, että jonkinlaista tillimausteista leipää pitää myös kokeilla kotona.

Ja sitten itse sapuskaan. Jiin alkuruoka oli kuningasrapua, pikkelöityä omenaa ja kukkakaalia, kaunis ja värikäs annos, joka sopi hyvin tummalle laatalle. Makukin sopi suuhun. :) Neidillä oli kampasimpukkaa kolmella tapaa ja fenkolia -annos. Hyvää oli.



Pääruokana Jii sai parasta lammasta ikinä! Liha suli suuhun ja melkein kyyneleet valuivat poskilla ;) Eipä paha ollut Neidin vasikkakaan, todella hyvä, mutta kun Neiti sai ruinattua maistiaispalan superlampaasta, tiesi kyllä mille annokselle liputtaa. Annosten ulkonäöissä oli huomattavissa yhtäläisyyksiä...




Jälkkäriksi Jii otti annoksen karpaloa ja valkosuklaata ja vielä jälkkärijuomaksi tarjoilijan ylistämää harvinasempaa konjakkia, Delamain Vesper XO. Neidin jälkkärilautaselta löytyi viikunaa ja pesusienikakkua. Pesusienikakku oli kyllä mautonta, mutta muuten annos kelpasi.





Bon Vivantissa oli  hyvä palvelu ja mukavan rauhallista ja kiireetöntä muiden matkustajien jonottaessa buffareissa tai pyöriessä jossain. Ravintolan yhteydessä on myös pieni viinibaari, jossa voi nauttia lasillisen erikoisempia viinejä ja muita juomia, vaikutti viihtyisältä paikalta. Hyvä ruoka parempi mieli laivallakin :) Jos tiesi käy ruotsinlaivalle, kannattaa Bon Vivantia ehdottomasti kokeilla!

Tähdet 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti