sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maaliskuu - Parsakaali-prosciutto filopiiras

Kevät tule jo! Kaipaatko sinäkin jo väriä ja vihreää, ei ainakaan takatalvea. Taltuta kevätikäväsi tällä rapsakkakuorisella filopiirakalla. Sopii syödä niin lämpimänä kuin kylmänäkin.



Filopiirakka noin 26cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan

paketti filotaikinaa
300g parsakaalia
80g prosciutto kinkkua
1 iso punasipuli
3 munaa
2dl kermaa
75g emmentaljuustoraastetta
noin 10 oksaa tuoretta timjamia
oliiviöljyä
1rkl voita
mustapippuria

Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko sipuli ja paista voissa timjamin lehtien kanssa (noin 4-5 oksan lehdet nypittynä). Erottele parsakaalinnuput varresta, halkaise isoimmat nuput ja keitä kevyesti suolatussa vedessä noin 3 minuuttia. Jäähdytä parsakaalit. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Leikkaa isot prosciuttokinkkuviipaleet noin kolmeen osaan. Riko munat pieneen kulhoon, sekoita kerma ja emmentalraaste joukkoon ja lisää rouskaisu mustapippuria myllystä. Voitele korkeareunainen, esim. irtopohjavuoka oliiviöljyllä. Avaa sulanut taikinarulla ja leikkaa taikinasta hieman vuoan halkaisijaa suurempia neliöitä. Asettele ohuita taikinalevyjä 4-5kpl kerroksittain vuokaan, niin että taikinalevystä saat aseteltua myös piirakan korkeat reunat. Sudi jokaisen kerroksen väliin hiukan oliiviöljyä, ja ripottele loput timjamin lehdet taikinakerrosten väliin. Esipaista filopohjaa noin 5 minuuttia ja lisää sitten täytteet esipaistetun pohjalle, ja kaada munakermajuusto-seos päälle. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30minuuttia tai kunnes pinta saa hyvän värin.

Huom, filotaikinaa saattaa jäädä reilusti yli joten valmista samana päivänä taikinasta esimerkiksi makeita pasteijoita. Kerran sulatettua filotaikinaa ei voi pakastaa uudelleen.


7 kommenttia:

  1. Onpas herkän ja kauniin näköinen piiras. Itse olen miettinyt tuommoisen kuvassa näkyvän "sisäyrttipuutarhan" ostamista, mutten vielä ole raskinut sijoittaa...

    VastaaPoista
  2. Herkullista, pitää kokeilla. Ehkä laitan pohjaksi voitaikinan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Me olemme olleet ihan tyytyväisiä tuohon puutarhavempaimeen. Yrtit säilyvät mukavasti, eivätkä kuole kahdessa päivässä niinkuin aina ennen. Uutta satoa eivät kyllä nämä ruokakauppataimet tee (paitsi tuo timjami puski uusia versoja vaikkakin aika hentosia).

    Kannattaa kokeilla filotaikinaa, maukas, rapsakat reunat ja sopivan pehmeä pohja. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis piirakka! Pidän miten filotaikinen reunojen on annnettu jäädä "pystyyn", eikä käännetty alas piiloon. Todella nätti ja varmasti herkullinenkin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, tämä oli kyllä herkku, tehdään varmasti vielä monta kertaa.

    VastaaPoista
  6. Apua, miten kaunis piirakka!

    -Heidi

    VastaaPoista