perjantai 2. toukokuuta 2014

Toukokuu - Passion-lime tartaletit

Keväisen keltaiset pikkupiiraat sopivat vaikka isommankin kevätjuhlan jälkkäripöydälle. Passionin ja limen makuyhdistelmä hurmaa varmasti. Koristele marengilla piiraat niin söpösti kuin osaat.


Piiraspohja:

2 1/2dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
1/2tl leivinjauhetta
100g pehmeää voita
2rkl kylmää vettä

Tarvitset 8 tartalettivuokaa tai yhden piirakkavuoan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoihin voi käsin sekoittaen. Lisää taikinaan nopeasti kylmä vesi ja laita taikinapallo jääkaappiin noin 15 minuutiksi. Painele taikina vuokiin ja pistele haarukalla. Esipaista noin kymmenen minuuttia. Käytä piirakkapainoa tai laita pohjan päälle pala leivinpaperia ja esimerkiksi riisinjyviä painoksi, jotta pohja ei kohoa reunojen tasalle. Täytä esipaiston jälkeen passiontäytteellä ja koristele marangilla. Laita piiraat uuniin vielä hetkeksi, kunnes marenki saa hieman ruskeaa väriä.

Täyte:

1dl kylmää vettä
1dl sokeria
2rkl vehnäjauhoja
25g voita
2 passionhedelmän mehu (ilman siemeniä)
1/2 - 1 limen mehu
4 keltuaista

Lisää kaikki täytteen ainekset kattilaan ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Kun seos pulpahtaa poista liedeltä, jatka sekoittamista kunnes seos paksuuntuu.


Marenki:

4 valkuaista
1 1/2dl sokeria

Vatkaa sähkövatkaimella valkuaisia ja lisää vähitellen sokeri. Marenki on valmista kun se muuttu jämäkäksi ja seos ei valu pääsi päälle :)


2 kommenttia:

  1. Testattu on! Ja herkullisia olivat kerrassaan :) http://melkeinkuinblogi.blogspot.fi/2014/06/passion-ja-lime-tartaleteissa.html

    VastaaPoista