torstai 4. syyskuuta 2014

Tehtiin ite: Sitrus-puurotrifle

Kaurapuuro voisilmällä, näin alkaa monen suomalaisen aamu. Pehmeä, lämmittävä aloitus päivään. Meilläkin välillä kaurapuuroa syödään, ja kyllä, perinteisesti voisilmällä ja marjoilla. Joskus myös mannapuuroa ja riisipuuroa, vaikka ei joulu olisikaan lähellä.

Maailmalla on leviämässä puurobuumi ja liikkuvasta puurobaarista on havaintoja ainakin Helsingin katukuvassa ja Köpiksestä löytyy ihan pelkästään puuroa tarjoava ravintola! Saimme puurokuumeisen haasteen Helsingin Myllyltä ja Tomi Björkiltä kehitellä oma puuroannos Myllärin luomu iso täysjyvä kaurahiutaleista. Puuro kun on miltei joka-aamuinen vanha tuttu, oli varsin mielenkiintoista miettiä puuroa uudella tavalla ja kehittää jotain uutta puurohetkeen.

Syntyi puuro-trifle. Alkusanoiksi kerrottakoon, että trifle-sana tulee alunperin englantilaisesta monikerroksisesta kulhoon koottavasta jälkkäristä, jonka pohjalla on vaikkapa sherryllä kostutettuja keksejä, sitten kulhoon ladotaan kerroksittain esimerkiksi marjoja ja kermavaahtoa kauniiksi keoksi.

Tämä puuro-trifle koostuu omenanmakuisesta kaurapuuropohjasta, vaniljalla maustetusta turkkilaisesta jugurtista, sekä raikkaista sitrushedelmistä. Puuro maustetaan vielä kanelilla ja päälle tai puuropohjaan vielä sekoittaa purutuntumaa antamaan pähkinöitä ja rusinoita. Pähkinäallergikot (kuten neiti) jättävät tietysti pähkinät muille.


Puuro-trifle syntyi ajatuksesta sovittaa puuro kotibrunssitarjottavaksi. Kaurapuuro kun mielletään arkiaamiaseksi ja varmastikkin siten myös vähän tylsäksi. Kuitenkin yllättävän helpolla saa koottua kauniin kulhon brunssipöydän päähän ja todella ravitsevaa ja täyttävääkin puuro on. Tätä puuroa nautti neljä varsin yllättynyttä koemaistajaa. Kehuja mausta ja ulkonäöstä tuli, maut ja tekstuurit sopivat mukavasti toisiinsa. Herkkua oli! Puuro-trifle sopii hyvin myös väli- tai iltapalaksi.



Sitrus-puurotrifle (noin 7 henkilölle)

6 dl täysomenamehua
9 dl kevytmaitoa
7,5 dl kaurahiutaleita (Myllärin luomu Iso Täysjyvä Kaurahiutale)
ripaus suolaa
saksanpähkinöitä
rusinoita
4-5 dl turkkilaista jogurttia
vaniljaa myllystä
1 greippi
1 verigreippi
1 appelsiini
kanelia

Keitä puuro täysomenamehuun ja maitoon hiutalepaketin ohjeiden mukaisesti. Omenamehu antaa mukavaa makua puuropohjalle. Kun puuro on valmis anna puuron hetki jäähtyä. Tämä puuro on parasta haaleana, hiukan lämpöisenä, mutta ei höyryävän kuumana. Leikkaa sillävälin hedelmät kalvottomiksi lohkoiksi. Lisää puuron joukkoon reilut kouralliset rusinoita ja pähkinöitä. Lusikoi puuroa annoskulhojen tai isomman tarjoilukulhon pohjalle. Sekoita turkkilaisen jugurtin joukkoon hieman vaniljaa (esim. vaniljamyllystä), mutta älä liikaa. Lisää sitten nokare maustettua turkkilaista jugurttia puuron päälle. Asettele hedelmäpalat ja ripottele pähkinöitä ja rusinoita sekä kanelia puurokulhon päälle. Nauti heti.


Tämä resepti osallistuu Myllärin Luomun Puuro on pop-reseptikisaan. Puurohiutaleet saatu kilpailun järjestäjältä.


2 kommenttia: