sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tehtiin ite: Runebergin kakku

Runebergin päivää vietetään 5.2, joka tänä vuonna osuu ensi viikon torstaiksi. Runebergiä juhlistetaan klassikkoleivoksella, Runebergin tortulla, jollaisia Runebergin vaimo, Fredrika, valmisti makeannälkäiselle runoilijalle, "mitä kaapista löytyy" -tyylillä.


Alkuperäisessä ja tavallisimmissa torttureseptissä on taikinassa manteleita. Mantelin maku kuuluukin Runebergin torttuun, mutta tässä reseptissä manteleita ei ole, henk.koht ongelmien takia ;) Hoi siis muutkin manteli- ja pähkinäallergikot, tätä torttua ei tarvitse jättää syömättä. Punssi olisi oikeaoppisin kostuttaja, mutta rommia meni tällä kertaa. Taikina tuli laitettua pieneen irtopohjaiseen kakkuvuokaan, joten tästä tuli siis Runeberg-henkinen kakku, mutta tokihan massan voi jakaa perinteisesti muffinssivuokiin. Aloita kakun valmistaminen jo edellisenä päivänä, jotta kakku ehtii makustua rauhassa.



Runebergin kakku

pieneen irtopohjavuokaan (halkaisijia n. 16cm)

100g huoneenlämpöistä voita
1dl ruokosokeria
2 pientä kananmunaa
1dl vadelmahilloa
2dl vehnäjauhoja
2tl kaakaojauhetta
1,5tl leivinjauhetta
1tl vanilijasokeria
0,5-1dl murskattuja piparkakkuja

kostutus:
0,5dl vettä
0,5dl rommia tai punssia
2rkl ruokosokeria

koristelu:
1dl tomusokeria
n.3tl vettä
vadelmahilloa ja tai vadelmia

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa yksitellen joukkoon munat ja sitten vadelmahillo. Yhdistä kuivat aineet ja sihtaa ne siivilän läpi taikinaan. Lisää lopuksi piparkakkumurut. Taikinasta tulee melko paksu. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun irtopohjavuokaan ja paista noin 45 minuuttia 175 asteisen uunin alatasolla (muffinssivuosissa tottakai vähemmän!). Jäähdytä kakku ja pese kakkuvuoka puhtaaksi. Tee kostutusliemi kuumenamalla vesi, alkoholi ja sokeri niin että sokeri sulaa nesteen joukkoon. Laita kakku takaisin vuokaan jäähtyneenä ja kostuta kakku liemellä (1dl nestettä, tulee todella kostea kakku, joten vähempikin nestemäärä voi riittää, riippuu omasta mausta) ja anna vetäytyä seuraavaan päivään. Seuraavana päivänä nosta kakku tarjoilulautaselle ja valmista tomusokerikuorrute ja koristele kakku kuorrutteella ja vadelmilla tai vadelmahillolla oman maun mukaan. Tarjoile kaffen ja punssihömpsyn kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti