maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tehtiin ite: Pataleipä pellavansiemenillä

Leipää tulee harvoin leivottua kotosalla. Mutta nyt tahti varmasti tihenee. Nimittäin viimeinkin tutustuimme hittileipään, eli pataleipään, ja helpompaa leivän leipomista ei varmaankaan enää ole! Lisäksi pataleivästä tuli mainion makuista ja hyvä kuori. Tätä on helppo varioida erilaisin siemen- ja jauhosekoituksin.


Ainut miinus patalevässä on, että tuoreen leivän yllättävään himotushetkeen se ei ehdi millään valmistua. Pataleivän juju kun on siinä, että taikina annetaan nousta vähintään 12 tuntia ja vaikka vielä muutama tunti päälle.


Alkuperäinen ohje oli paikallislehdestä, tuli muokattua jonnin verran.

1 leipä

3dl hiivaleipäjauhoja
4dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2tl kuivahiivaa
1,5tl suolaa
3,5dl kädenlämpöistä vettä
noin 0,5dl pellavansimeneiä
öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää kädenlämpöinen vesi. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Peitä taikinkulho tuorekelmulla, tai hotellista napatulla suihkumyssyllä (en muista mistä kikka on napattu, mutta suihkumyssyllä mennään meillä!) ja anna taikinan kohota huoneen lämmössä ainakin 12 tuntia. Sekoita sitten taikinaan pellavansiemenet ja anna kohota myssyn alla vielä tunti. Laita pata ja kansi uuniin ja lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele pullasudilla kuuma pata öljyllä, ja kumoa leipätaikina pataan. Ripottele hieman siemeniä pinnalle. Sulje pata kannella ja paista leipää noin 30-35 minuuttia. Kumoa leipä ritilän päälle jäähtymään.


3 kommenttia:

  1. Pataleipä on ihan parasta! Ja sitä voi varioida loputtomiin, viimeksi tein siitä lievästi hapatettua vaihtamalla puolet vedestä kermaviiliin.

    VastaaPoista
  2. Hah, hauska kikka tuo suihkumyssy! :D

    VastaaPoista
  3. Kermaviili onkin hyvä idea, kiitos!

    Hehe, ens lomalla tiedät sitten napata suihkumyssyn matkaan ;)

    VastaaPoista