tiistai 6. kesäkuuta 2017

Ite tein: Linssi-porkkana-kesäkurpitsa salaatti


Tämmöistä extemporekokkailua tällä kertaa. Mustia linssejä, oranssia porkkista, vihreät kesäkurpitsat ja yrtit, tätähän syö jo silmillään. Linsseille on iha must tehdä öljy-viinietikka-marinadi ja imeyttää se vielä lämpimiin linssijyviin, tulee kivasti makua. Ja kotimaiset maukkaat kesäkurpitsat ja porkkikset kyytiin ihan kohta.


Beluga-linssisalaatti porkkanalla ja kesäkurpitsalla.

2dl mustia Beluga-linssejä
1/2dl laadukasta oliiviöljyä
1,5rkl valkoviinietikkaa
1tl dijon-sinappia
1tl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoreita yrttejä kuten tilliä ja lehtipersiljaa silppuna
4 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
lehtipersiljaa ja / tai erilaisia salatinlehtiä, pinaattia tms
fetaa

Huuhtele linssit ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Kuori ja paloittele kesäkurpitsa ja porkkana ohuiksi siivuiksi (tai perinteisesti kiekoiksi) juustohöylän tai kuorimaveitsen avulla. Valmista kastike linsseille. Sekoita kaikki ainekset pienessä kulhossa tasaiseksi seokseksi ja kaada se imeytymään lämpimien linssien päälle. Paista kesäkurpitsa ja porkkanaviipaleet pannulla öljyssä niin, että ne hiukan pehmenevät, mutta säilyvät vielä sopivan rapsakoina, muutama minuutti riittää. Mausta suolalla ja pippurilla sekä yrttisilpulla. Sekoita linssit ja kasvikset yhteen tarjoa murustetun fetan kanssa. Sellaisenaan käy lounaasta, mutta ruokaisamman setin saa lisäämällä vielä erilaisia salaattinlehtiä ja vaikka pinaattia ja paistamalla broiskupihvin kylkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti