sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Menneen ajan joulumarkkinat Lohjalla.

(Yhteistyössä Visit South Coast Finland)

Jouluista tunnelmaa rantäsateesta huolimatta! Olin viime viikonloppuna jo itselleni melkein vuosittaiseksi perinteeksi tulleella LUMON (Länsi-Uudenmaan Matkailun) bloggariretkellä, ja tämä reissu tehtiin joulutunnelmissa Lohjalle. Kohokohtana oli tietysti kadonneen joulufiiliksen metsästys (ainakin itselleni) Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilla.





Lohjan joulumarkkinat olivat itselleni aivan uusi juttu, ja Lohja muutenkin melko tuntematon paikka. Markkinat pidetään vuosittain joulukuussa yhtenä viikonloppuna. Väkeä markkinoille riittää kauempaakin, joten kaupungin parkkispaikoilla tarvitaan luultavasti kärsivällisyyttä. Markkinat yllättivät minut todella positiivisesti. Kysessä todellakin on menneen ajan joulumarkkinat, joissa myyntikojujen ulkonäköön, myyjien asuihin, ja myös tuotteisiin on kiinnitetty paljon huomiota. Tunnelmaa on! Lakumyyntikojuja eikä pölypusseja löydy. Markkinat pidetään Lohjan Pyhän Laurin kirkon ympäristössä, ja alue on yllättävän laaja, kojuja on about sata! Täällä saa helposti kulumaan parikin tuntia, kunhan on muistanut vetäistä aamulla villapöksyt jalkaan, hyytävään ilmaan ei voi varautua liiaksi!

Myös Lohjan museolla: vanhalla pappilalla, navetta- ja aittarakennuksilla oli jouluista tunnelmaa ja museoon oli markkinoiden ajan vapaa pääsy. Kirkossa oli myös ohjemaa, joten sinne oli hyvä mennä hetkeksi lämmittelemään kohmeista oloa ja kuuntelemaan joululaulukonserttia.




Markkinoilta ostin kotiinviemiseksi Lohjansaaren omenoita, hunajaa ja leivonnaistuotteita. Omenaa tuli myös syötyä omenahyveen muodossa, ja pehmeä riisipuuro meni kevyestä lounaasta Puurola pop-up ravintolateltassa. Markkinoiden ravintolapuolta ollaan kuulemma kehittämässä, ja nämä pop-up tyyppiset ravintolat saattavat saada jatkoa ensivuoden markkinoilla. Kunhan ravintolatelttoihin laitetaan vielä lämpölamput hohkaamaan ja pidetään kiinni tuosta menneen ajan hengestä, niin hyvältä kuulostaa.




Markkinoiden lisäksi bloggarijoukolla pääsimme tutustumaan Cafe Lauriin, joka on varsin kotoisa ja lämminhenkinen kahvila Lohjan keskustassa. Ja kun lohjalla oltiin, kävimme tietysti myös 100 metriä maan alla, Tytyrin elämyskaivoksessa. Knoppitietona se, että Kone testaa pivenpiirtäjiin menevät hissinsä tuolla, parhaimmillaan 350 metriä syvässä hissikuiluissa, wow!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti