sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ravintola Fat Lizard, Espoo 20.1.18

Espoon uusin ravintolatulokas, Otaniemeen avattu Ravintola Fat Lizard, tuo uutta meille Espoolaisille, tänne kauppakeskusravintoloiden luvattuun kaupunkiin. Ravintolaan on helppo löytää myös Helsingistä saapuvien: Metrolla Aalto-yliopistolle, rullailee rappuset ylös maanpinnalle, ja siinä se mutterin muotoinen ravintolan sisäänkäynti onkin jo suoraan silmien edessä. (Valitset vain ne Tietotien puoleiset ovet kun suunnistat ulos!). Espoolaisille tärkeä tieto metroilusta huolimatta, tai just sen takia, myös parkkipaikkoja löytyy runsaasti. ;)



Tammikuisena lauantai-iltana paikka oli miltei täynnä ruokailijoita, muutama vapaa-pöytä siellä täällä, eli taisi olla ihan hyvä juttu, että naksuttelin pöytävarauksen aamupäivällä ihan kahdellekkin hengelle. Pientä säätöä oli huomattavissa niin tarjoilijoilla kuin itse ravintolassa, jotain putkistoa korjailtiin ravintolan avokeittiön edessä. Ruokaa myös hetkinen ehdittiin odotella, mutta se meni siemaillessa oluita ja höpöttäessä kuulumisia. :)

Ravintola Fat Lizard on vähän kuin veli Herttoniemen Treffi Pubille, ravintoloiden takaa löytyy samaa poppoota. Se miksi ravintolan nimi on Fat Lizard on varmastikkin syy yhteistö Espoolaisen Fat Lizard pienpanimon kanssa. Oluthanoja on tiskissä pitkä rivi ja toki pulloittankin löytyy juomaa, myös muilta panimoilta kuin Fat Lizardilta. Paikkaa ei voi kuitenkaan mitenkään mieltää perinteiseksi panimoravintolaksi, vaan ravintola on sisustettu hyvin modernisti ja siististi, viimeisimpien trendien mukaisesti (kiiltävää messinkiä, tammea, mustaa seinää) seurusteluravintolaksi. Tila on avara, ja sitä on kivasti jaettu useampaan eri tasoiseen alueeseen, eikä jätetty suureksi halliksi. Näkisin täällä perheitä ja kaveriporukoita syömässä ja viettämässä aikaa, otaniemeläisiä afterworkeillä sohvilla istuskelemassa. Ravintolan aukioloajat ovat varsin laveat, joka päivä lounaasta myöhään yöhön, viikonloppuisin biletetään(?) jopa neljään.

Paikan "burgerit" todettiin maittaviksi ja sopivan kokoisiksi. Seesami sämppärit olivat hyvät ja fyllinkit niin ikään. Oma Lobster rollini oli maultaan melko hentoinen, ensi kerralla kokeilen joko lihaversiota tai paikan puu-uunissa valmistettuja super herkun näköisiä ja tuoksuisia pitsoja. Jännänä yksityiskohtana täällä tarjotaan sirkkoja friteerattuna. Sirkkafarmi on kuuluemma miltei naapurissa kuten tuo Fat Lizardin panimokin nykyään. Muuten menu on todella Amerikka-henkinen. mm: pihviä, lasagnea, surf and turffia, meat/vege/seafood plattereita, joita voi jakaa seurueen kesken, ja jälkkärilistalta bongasin klassikko baked alaskan.



Yleiskokemus jäi positiivisen puolelle, ja tänne tulee varmasti mentyä toisenkin kerran. FAT brunssi sunnuntaina, aftereille perjantaina...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti