tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tehtiin ite: Siiderikanankoivet

Helppo ja maukas kesäruoka; kanankoipia, sipulia ja hedelmiä uunissa. Kanankoivet polskivat siideriliemessä uunissa ensin noin 40-50 minuuttia ja sitten vielä grillivastuksien alla saamassa pintaa. Kanoista tuli mehukkaita ja jugurttidippi kylkeen sopii niin kuin nappi nallensilmäksi. Uuuniluumut ja raikas salaatti lisukkeina riittävät näin kesällä.



Kanat siideriliemessä:
noin 8kpl broilerin koipinuijaa
oliiviöljyä
sitruuna
chili (maun mukaan)
1 valkosipuli
timjaminoksia
2dl omenasiideriä
pippuria
suolaa

Kaada uunivuoan pohjalle loraus oliiviöljyä ja pyörittele kanat öljyssä. Mausta suolalla, pippurilla, ja sitruunamehulla, myös sitruunan kuorta voi raastaa mukaan. Lisää vuokaan paloiteltu chili, kuorittuja valkosipulinkynsiä maun mukaan (ainakin 8-10kpl) ja timjaminoksat. Lorauta siideri vuokaan ja laita vuoka uuniin. Kokonaiskypsennysaika 180 asteessa on noin 40-50min. Lisää vuokaan noin 15 minuutin päästä sipulit ja noin 30 minuutin päästä halkaistut luumut joiden päälle on pirskoteltu juoksevaa hunajaa. Kääntele samalla kanat kun lisäät kasviksia. Lopuksi muutama minuutti grillivastuksien alla tuo kanoille rusketusta ja rapeutta pintaan (Luumut otimme pois ennen grillausvaihetta).

Jugurttidippi:
0,5dl turkkilaista jugurttia
puolikkaan sitruunan mehu
n. puolikas chiliä pienittynä
n. 30cm pätkä sipulinvartta pienittynä
n. kourallinen mintunlehtiä pienittyinä
pippuria
suolaa

Sekoita tahnaksi, maista ja mausta. Pidä jääkaapissa kunnes on ruokailun aika.

Uuniluumut:
tuoreita luumuja
hunajaa
timjamia

Halkaise luumut ja poista kivi, pirskottele päälle juoksevaa hunajaa ja pienet timjamin oksat. Pidä uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes ovat sopivan pehmeitä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti